72 tuntia on viranomaisten ja järjestöjen laatima varautumissuositus kotitalouksille

Esimerkiksi pitkittynyt sähkökatko voi aiheuttaa tilanteen, jonka takia yhteiskunnan tarjoamat palvelut häiriintyvät tai jopa keskeytyvät.

Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa. Olisi hyvä, jos kotoa löytyisi vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa, vettä ja lääkkeitä. Olisi myös tärkeää tuntea varautumisen perusteet eli tietää esimerkiksi, mistä saa oikeaa tietoa häiriötilanteessa ja miten pärjätä kylmenevässä asunnossa.

Kotitalouksien omatoiminen varautuminen on suuri apu yhteiskunnalle ja ennen kaikkea ihmiselle itselleen. Siksi jokaisen kannattaa varautua häiriötilanteisiin.

Tarkista, onko varautumisesi riittävällä tasolla!

Voimalinjoja.

Sähkökatko

Mitä tarvikkeita kotoa olisi hyvä löytyä sähkökatkon varalle?
Lue lisää >>

Säilykkeitä, perunoita, leipää, vesipulloja, mehutölkkejä, näkkileipää, makaronia.

Kotivara

Kotona pitäisi olla ruokaa koko perheelle ainakin kolmeksi vuorokaudeksi.
Lue lisää >>

Nainen ojentaa vesikanisteria iäkkäälle miehelle.

Vesi

Veden hakemiseen ja säilyttämiseen tarvitaan kanistereita tai ämpäreitä.
Lue lisää >>

Nainen teippaa ikkunan karmia kiinni.

Sisälle suojautuminen

Sisälle suojautuminen saattaa edellyttää ilmanvaihdon pysäyttämistä ja ikkunoiden tiivistämistä.
Lue lisää >>

Nainen käärii hihojaan.

Henkinen kriisinkestävyys

Tunnistatko, miten sinä toimit paineen alla?
Lue lisää >>

Nainen kuuntelee radiota

Viestintä häiriötilanteissa ja oikea tieto

Häiriötilanteessa oikea tieto on erityisen olennaista.
Lue lisää >>

Kädet tietokoneen näppäimistöllä.

Tietoturva

Tietoturva on nykyään kaikkien arkipäivää.
Lue lisää >>

Mies pesee käsiään.

Tartuntataudit

Hygienia on avainasemassa tartuntatautien välttämisessä.
Lue lisää >>

Ajankohtaista

Mies lukee lehteä, jonka kannessa lukee "Fake news"

Jokainen voi opetella suojautumaan informaatiovaikuttamiselta

Informaatiovaikuttaminen on ilmiö, jonka olemassaolo tiedostetaan laajalti ja josta syystäkin ollaan huolestuneita. Silti julkisessa keskustelussa käsittelemme informaatiovaikuttamista näkökulmasta, joka on vain pieni osa koko ilmiötä. Tyypillisesti keskustelu informaatiovaikuttamisesta pelkistyy keskusteluksi disinformaatiosta ja sen uhkista. Informaatiovaikuttamiselta suojautuminen on kuitenkin paljon muutakin kuin oikean ja väärän tiedon tunnistamista. Informaatiovaikuttamisen torjuminen kuuluu sekä kansalaisille että viranomaisille Informaatiovaikuttamisella on […]

Jatka lukemista »

varautumispäivä 7.2. Teema: Varautuminen on yhteispeliä. SPEKin, Kuntaliiton ja huoltovarmuuskeskuksen logot.

Varautumispäivä tulee jälleen!

Valtakunnallista Varautumispäivää vietetään 7.2. Päivän teema on ”Varautuminen on yhteispeliä”. Teema tuo esille viranomaisten ja kansalaisten roolit varautumisessa sekä muistuttaa siitä, että ihmisillä on oma vastuu kotitaloutensa varautumisesta mahdollisuuksiensa mukaan. Haluatko olla mukana viettämässä Varautumispäivää ensi keskiviikkona? Varautumispäivään voi osallistua jakamalla omassa sosiaalisessa mediassa tai esimerkiksi työpaikalla tietoa varautumisesta. Valmiit somemateriaalit löydät SPEKin Varautumispäivä-sivulta sekä […]

Jatka lukemista »

Varautumisohjeet ovat nyt saatavilla 112 Suomi -sovelluksessa

Runsaat kaksi miljoonaa suomalaista saa tammikuun lopussa varautumistietoa puhelimeensa, kun 72 tuntia -ohjeet sekä toimintaohjeet myrskyihin ja tulviin tuodaan 112 Suomi -sovellukseen. Sovelluksen avulla ohjeita voi lukea myös verkkoyhteyden katkettua. Varautuminen eri häiriötilanteisiin alkaa olla jo eräänlainen kansalaistaito, joka on tutkimusten mukaan monella hallussa. Ei kuitenkaan kaikilla. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön viime joulukuussa julkaisemasta kyselytutkimuksesta ilmenee, […]

Jatka lukemista »

Powered by:
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK

Lisätietoja:

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö
Ratamestarinkatu 11, 00520 Helsinki
72tuntia@spek.fi

Rekisteriseloste
SPEK ei ota missään tilanteessa vastuuta mistään käyttäjälle tai kolmannelle osapuolelle aiheutuvista vahingoista – suorista, epäsuorista, ennalta arvaamattomista tai ennalta arvattavista, erityisistä tai tyypillisistä vahingoista
– eikä voiton tai tuoton menetyksestä, joka tai jotka ovat aiheutuneet sivustolla olevan tiedon käytöstä tai väärinkäytöstä.

Saavutettavuusseloste
Voit antaa saavutettavuuspalautetta tästä sivustosta lähettämällä sähköpostia osoitteeseen saavutettavuus@spek.fi.

 

KUMPPANIT

 

hyotykasviyhdistys.fimaajakotitalousnaiset.fimartha.fimartat.fi/mpk.fiintermin.fipartio.fi4h.fihunaja.net mmm.fi ruokavirasto.fi kotitalousopettajat.fi  metsastajaliitto.fipaliskunnat.fiKalatalouden keskusliitto eli ahven.netArktisten aromit eli arctic-flavours.fihuoltovarmuuskeskus.finaistenvalmiusliitto.fi punainenristi.fipelastakaalapset.fisurvivalkilta.fi