KKV huolissaan: kuluttajille kuuluvat hyvitykset törmäävät jatkossakin liian raskaaseen prosessiin

Jos isolle joukolle kuluttajia on koitunut menetyksiä yrityksen lainvastaisesta toiminnasta, hyvitysten saaminen saattaa tulevaisuudessakin edellyttää pitkiä oikeusprosesseja. Kuluttajan oikeusturvaa on tarkoitus parantaa lainsäädäntöuudistuksessa, mutta oikeusministeriön työryhmän esitys EU:n edustajakannedirektiivin toimeenpanemiseksi ei palvele tätä tarkoitusta. KKV pitää lausunnossaan suuntausta huolestuttavana.

”Suomi on halunnut profiloitua korkean kuluttajansuojan maana ja edellä kulkijana. Tässä lakiuudistuksessa se ei valitettavasti näy. Ehdotus on jäänyt puolitiehen, eikä se paranna kuluttaja-asiamiehen toimintamahdollisuuksia varmistaa kuluttajille heille kuuluvia hyvityksiä lainvastaisesta menettelystä.”

Kuluttaja-asiamies Katri Väänänen

Kahden oikeusprosessin malli vie aikaa ja resursseja

Kuluttajan kannalta hyvitysten hakemisesta tekee raskaan erityisesti se, että käsittely tapahtuu kahdessa erillisessä tuomioistuinjärjestelmässä. Näin olisi ehdotuksen mukaan myös jatkossa. Markkinaoikeus käsittelisi edustajakanteita, joilla haetaan yrityksille kieltoja. Vaikka markkinaoikeus toteaisi toiminnan lainvastaiseksi ja kieltäisi sen, kuluttaja saa hyvitystä menetyksistään vain, jos yritys suostuu siihen vapaaehtoisesti. Muussa tapauksessa hyvitykset on käsiteltävä uudessa prosessissa yleisessä tuomioistuimessa ryhmäkanteena. Ryhmäkanteeseen on jokaisen kuluttajan ilmoittauduttava erikseen. Tämä prosessi vie useita vuosia.

Kieltoja ja hyvityksiä voi hakea kuluttajia edustava oikeutettu yksikkö, eli viranomaisvalvoja tai tietyt kriteerit täyttävä järjestö. EU:ssa on nähty tarkoituksenmukaiseksi, että oikeutettu yksikkö voisi hakea yhdellä kertaa sekä kieltoa lainvastaiselle toiminnalle, että hyvitystä syntyneistä vahingoista. EU:n edustajakannedirektiivi ei kuitenkaan tuo pakottavaa lainsäädäntöä, vaan jäsenmaat voivat käyttää toimeenpanossa omaa harkintaansa. Tämä mahdollistaa työryhmän ehdottaman mallin.

Kiellot ja hyvitykset voisi ajaa yhteen jo nyt

KKV:n näkemyksen mukaan työryhmän olisi jo tässä vaiheessa pitänyt esittää markkinaoikeuden roolin kasvattamista. Tietyissä tapauksissa markkinaoikeus voisi hyvin vahvistaa kiellon lisäksi myös kuluttajille maksettavat hyvitykset. Tämän tueksi on jo useita EU-säädöksiä ja oikeusohjeita, jotka määrittelevät miten kuluttajia hyvitetään, kun elinkeinonharjoittajan menettely on ollut lainvastaista.

”Toivoisimme, että Suomessa olisi halua sisällyttää kuluttajansuojaan uudenlaisia ratkaisuja, joilla saadaan lainsäädäntö toimimaan tehokkaammin. Kuluttajien olisi myös korkea aika saada todellinen mahdollisuus heille kuuluviin hyvityksiin, silloin kun yritys rikkoo kuluttajalainsäädäntöä eikä korjaa tilannetta vapaaehtoisesti.”

Kuluttaja-asiamies Katri Väänänen