Arboretum Frick

Pääroolissa kauneus

"Vaikka tietäisin, että maailma
tuhoutuu huomenna istuttaisin tänään omenapuun"
Martin Luther
Osta lippuja kesälle 2024
Avoinna yleisölle 2024
Puisto on auki tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisi kesä- ja heinäkuun. Opastetuille ryhmille puisto on avoinna toukokuusta syyskuuhun normaaleiden aukioloaikojen ulkopuolella. Opastetut käynnit sovittava erikseen.
3,2 hehtaaria
Arboretum sijaitsee Kangasalla Natura-alueeseen kuuluvan Ahulijärven rannalla. Järvi on tunnettu lintuvesi, jonka maisemissa pesii mm. kaulus- ja harmaahaikara, ruskosuohaukka ja lehtopöllö sekä viime kesänä myös harvinainen jalohaikara viihtyi järvellä.
Lähes 900 alppiruusu- ja atsaleapensasta
Noin puolet kaikista pensaista on itse siemenestä kasvatettuna. Eri Rhododendron -lajeja tai lajikkeita on yli 60. Myös harvinaisia magnoliapuita ja -pensaita löytyy arboretumista paljon.
Harvinaisia puita ja pensaita
Yli 250 puulajia tai -lajiketta ja yli 300 pensaslajia tai -lajiketta lähes kaikista maailman maanosista. Erilaiset kukkapuut ja ruusut ovat myös olennaisen osa arboretumia.
3,2 hehtaaria
Arboretum sijaitsee Kangasalla Natura-alueeseen kuuluvan Ahulijärven rannalla. Järvi on tunnettu lintuvesi, jonka maisemissa pesii mm. kaulus- ja harmaahaikara, ruskosuohaukka ja lehtopöllö sekä viime kesänä myös harvinainen jalohaikara viihtyi järvellä.
Lähes 900 alppiruusu- ja atsaleapensasta
Noin puolet kaikista pensaista on itse siemenestä kasvatettuna. Eri Rhododendron -lajeja tai lajikkeita on yli 60. Myös harvinaisia magnoliapuita ja -pensaita löytyy arboretumista paljon.
Harvinaisia puita ja pensaita
Yli 250 puulajia tai -lajiketta ja yli 300 pensaslajia tai -lajiketta lähes kaikista maailman maanosista. Erilaiset kukkapuut ja ruusut ovat myös olennaisen osa arboretumia.
Avoinna yleisölle
Viime kesänä arboretum avattiin ensimmäisen kerran yleisölle kahtena päivänä viikossa. Vierailijoita oli kesän aikana yli 7.000. Palaute vierailijoilta oli kannustavaa ja innostavaa.
Siirry kauppaan

21.3. MAAILMAN METSÄPÄIVÄ

Iloisia uutisia! Tänään käynnistyi ensi kesän lippujen myynti. Arboretum on avoinna yleisölle su 2.6. - to 1.8. tiistaisin, torstaisin ja sunnuntaisin klo 12.00 - 16.00.
Osta liput nyt ja tuo kesävieraasi arboretumiin ja Kesäkahvila Ruusupuuhun! Kesän aikana arboretum tarjoaa paljon erilaista ohjelmaa vieraillemme.
Nähdään kesällä!

Tiedote kesästä 2024

Arboretumin neljäs kesä yleisölle avautuu jälleen ensi kesänä. Arboretum on 3,2 hehtaarin suuruinen ja käsittää sekä metsä- että maisemapuutarhan. Arboretumissa kasvaa 260 erilaista puuta ja 300 erilaista pensasta. Puiston erikoisuutena ovat yli 900 alppiruusu- ja atsaleapensasta, joista puolet on siemenestä itse kasvatettu.
MUUTOKSIA AUKIOLOPÄIVIIN
Ensi kesänä arboretum on avoinna yleisölle kesä- ja heinäkuun sunnuntaisin, tiistaisin ja torstaisin klo 12-16.
Lukuisat kukkapuut, alppiruusut ja atsaleat, pionit, ruusut, jasmikkeet ym. ovat silloin parhaassa kukkaloistossaan.
UUSIA ALUEITA
Viime kesän ja syksyn aikana metsäpuutarhaan on rakennettu kaksi uutta aluetta. Molemmille alueille on istutettu paljon erilaisia alppiruusu- ja atsaleapensaita sekä erilaisia puita.
KAUSIKORTIT
Kausi- ja lahjakorttien myynti on alkanut. Lähemmät tiedot löytyvät kotisivultamme www.arboretumfrick.fi. Kausikortti oikeuttaa vierailuun kaikkina kesän aukiolopäivinä yhden ystävän kanssa, ystävää voi vaihtaa. Kausikortin haltija voi seurata näin eri kasvien heräämisestä viikoittain täyteen loistoonsa. Kausikortit ovat olleet hyvin kysyttyjä ja niitä on ostettu n. 150 kpl/vuosi.
RYHMÄVIERAILUT
Arboretum on ollut suosittu luontokohde erilaisille ryhmille: yhdistykset, yritykset, ym yhteisöt. Ryhmävierailut on sovittava erikseen joko kotisivulla olevalla lomakkeella tai soittamalla. Ryhmävierailujen ajankohtia voi varata toukokuusta syyskuuhun. Erkki Frickin lisäksi hortonomi Iitu Haavisto toimii arboretumissa ryhmävierailuoppaana koko kesän ajan.
RHODODENDRON-VIIKOT
2. – 30. kesäkuuta arboretumissa vietetään rhododendron viikkoja, jolloin alppiruusut ja atsaleat monivärisine kukkineen ovat kauneimmillaan. Viikkojen aikana tarjoamme myös musiikkia ja rhodoihin liittyvää teemaohjelmaa.

YRITYKSET, YHDISTYKSET, KAVERIPORUKAT, YM. YHTEISÖT

1.12.2023
Nyt on sopiva aika suunnitella ensi kesän toimintaa. Arboretum Frick on hyvä luontomatkailun kohde.
Olemme lisänneet resursseja opastettuihin ryhmävierailuihin ensi kesänä.

Hortonomi IITU HAAVISTO toimii ensi kesän ajan yhtenä oppaana täällä vieraileville ryhmille.
Tarkemmat tiedot puistosta ja sen toiminnasta löydät kotisivuiltamme.

16.12.2023
HORTONOMI IITU HAAVISTON TERVEHDYS
Kesällä 2024 arboretumin ryhmävierailuoppaana toimiva Iitu Haavisto jakoi alla olevan tervehdyksen ystävilleen. Siinä on tyylikkään salaperäisesti kuvattu puiston tarinaa. Kiitos Iitu.

Arboretum Frick! Huikea tarina.
Arboretum Frick on tarina siitä miten Liuksialan kartanon maista aikoinaan lohkottu maa-alue, joka vuosikymmenten käytön jälkeen jäi tyhjilleen rakennuksineen, päätyi lopulta Erkille ja Leilalle ja muuttui yhden perheen voimin taianomaiseksi paikaksi - paikaksi jonka tunnemme nyt Arboretum Frickinä.
Upea tarina Kangasalla Ahulijärven rannalla sijaitsevasta vanhasta koulupaikasta, joka kerran oli täynnä pieniä koululaisia ja täynnä elämää. Tarina sittemmin autioituneesta tilasta ja umpeen kasvaneesta pihapiiristä, joka vuosien hiljaiselon jälkeen kasvoi lopulta läpipääsemätöntä vadelmikkoa ja pihlajaa. Tarina siitä miten vesakoitunut pihapiiri ja läpipääsemätön metsä muuttui vuosikymmenien aikana taitavissa käsissä kauniiksi metsä- ja maisemapuutarhaksi, jota nyt saamme yhdessä ihastella.

Vuosikymmenien työn ja tarkkaan harkitun suunnittelun jälkeen paikka on kuin satumaa auringon valossa notkuvine oksineen ja lehdillä tuikkivine vesipisaroineen. Metsäpuutarha on täynnä salaperäisiä polkuja, joiden varrella kasvaa mitä erilaisempia puita ja kesällä kukkivia alppuruusuja, jotka muodostavat kesäkuun aikana värikkään "räsymaton" keskelle vihreää metsää.
Maisemapuutarhan eteläosassa, alhaalla järvenrannassa, voit kuulla ennen keskikesää kaulushaikaran kumean "pulloon puhaltelu"- äänen tai miten käki kukkuu alkavaa kesää. Kesäkuussa voit nähdä myös uteliaan lehtopöllön poikasen kurkkivan järven rannalla pesästään, jos onni sattuu kohdalle.
Arboretum Frick on paikka, jossa suunnittelu tapahtuu istuen ja katsellen, ei milloinkaan paperille piirtäen. Puutarhan tunnelma, muodot ja väritys syntyvät Erkin mielessä, luonnon keskellä tunnelmoiden, maisemaa katsellen ja sitä kasveilla "maalaten".
Tämä paikka on kertomus siitä miten asiat voi - ja kannattaa nähdä mahdollisuutena. Kiitos Erkki ja Leila, että saan jakaa teidän tarinaanne eteenpäin jälleen ensi kesänä.

Kesän 2024 ryhmäopastuskierrosten myynti on jälleen avattu! Viime kesänä ryhmäopastukset olivat niin suosittuja, että arboretumiin tarvittiin Erkin lisäksi toinen ryhmävierailuopas avuksi ja opastus jatkuu näin tulevanakin kesänä.
Onko sinulla tiedossa ryhmää, joka haluaisi tulla ensi kesänä vierailemaan Arboretum Frickiin? Haluaisitko sinä kuulla minne Erkki on siirtänyt kaikki alueen kivilohkareet ja miksi kuningasatsaleoja löytyy niin paljon metsäpuutarhasta? Haluaisitko kuulla mistä Helle- lampi on saanut nimensä? Tai kuulla miten junanvaunu, yön kuningatar ja Teurastaja liittyvät Arboretum Frickiin?! Haluaisitko sinä kuulla tämän paikan tarinan?
Jos tiedät ryhmän jota kiinnostaa, niin nyt kannattaa alkaa suunnittelemaan retkeä.

KAHVILA RUUSUPUUHUN UUSI YRITTÄJÄ

30.1.2024
Arboretumissa paljon kiitosta saanut Kahvila Ruusupuun yrittäjä vaihtuu. Uusi yrittäjä on Kangasalla mainetta saanut Kirkkoharjun Kahvila. Sen sielu on kondiittorimestari Mari Koponen, joka on osannut iloisella ja kunnianhimoisella otteella luoda omia, persoonallisia leivonnaisia ja muita maistuvia tuotteita asiakkailleen.

Kahvila Ruusupuu liittyy olennaisena osana arboretumissa vierailevan asiakkaan kokonaiselämykseen. Kokonaiselämys ja tunnelma syntyy erilaisten kasvien yllätyksellisyydestä, alueen kauneudesta, siisteydestä, musiikista, patsaista ja arboretumin henkilökunnan ystävällisyydestä ym. Näihin olemme panostaneet.

Tervetuloa Kirkkoharjun Kahvilan innostunut ja motivoitunut yrittäjä yhteistyökumppaniksemme!

Rhododendron kerhon puheenjohtaja Kristian Theqvist Kangasalla

Dendrologian seuran Rhododendron -kerhon vuosittainen kesäretki suuntautui 12.6.22 puistoomme. Paikalla oli yli 30 rodoharrastajaa eri puolilta Suomea. Tilaisuudessa kerhon puheenjohtaja Kristian Theqvist Turusta antoi mielenkiintoisen haastattelun rhododendron kasveista, niiden historiasta ja kehittymisestä yhdeksi puutarhojen suosituimmista koristepensaista. Kristian Theqvist on Suomessa tämän hetken ehkä tunnetuin uusien rodoristeymien kehittäjä. Hän arvioi haastattelussa myös toista kesää yleisölle avoinna olevaa Kangasalan Arboretum Frickiä.

Lue Viherpihan artikkeli

Viherpiha-lehden digilehdessä oli eilen hyvä tarina arboretumista. Juttu on julkaistu viime vuonna lehden paperiversiossa. Kiitos Vihepihan toimitukselle!

Lue artikkeli täältä

Arboretum Frick

Puutarhaa on rakennettu yli neljäkymmentävuotta omistajien Leila ja Erkki Frickin "salaisena puutarhana". Arboretum avattiin yleisölle 2021. Kesän aikana puistossa vieraili yli 7000 henkilöä. Palaute vierailta on ollut kannustavaa ja innostavaa.

Alue sijaitsee Kangasalla Kaarina Maununtyttärestä tunnetun Liuksialan kartanon entisillä mailla kartanon läheisyydessä. Alueella on metsä- ja maisemapuutarha, jonka johtavana ajatuksena on ollut kauneus ja tunnelma. Esimerkkejä on otettu maailman eri puolilla sijaitsevista puutarhoista, joissa omistajat ovat vuosien varrella vierailleet. Aluetta on rakennettu määrätietoisesti lähes 40 vuotta. Myös kukat ja patsaat ovat vuosien saatossa tulleet voimakkaasti mukaan antamaan puutarhaan kauneutta ja luomaan tunnelmaa sen eri alueille. Säveltäjä Heikki Mäenpää sävelsi metsäpuutarhaan musiikkiteoksen Kiinasta ja Japanista omistajien saaman idean pohjalta. Musiikki kuuluu metsässä kaiuttimien kautta ja luo alueelle mystisen tunnelman. Alueella on kattava polkuverkosto, jossa voi hyvin liikkua myös liikuntarajoitteiset.

Arboretum Frick sijaitsee vain n. 20 minuutin päässä Tampereen keskustasta ja n. 40 minuutin päässä Hämeenlinnasta. Pysäköintitilat ovat rajalliset ja siksi suosittelemme huolellista suunnittelua alueelle saapumista ja lähtöä varten. Kesäkuussa alppiruusujen kukinnan aikaan autot kannattaa jättää Liuksialan koulun pysäköintialueelle, josta vain noin 500 metrin kävelymatka puutarhaan.
Arboretumin historia

Ajankohtaista

Arboretumin viimeisimmät uutiset. Lisää löydät ”Ajankohtaista” sivulta.
1 2 3 29
Sivujen valokuvat:
Antti Harkko
Merja Palin
Matti ja Erkki Frick
Kangasalan Kameraseura