Siirry sisältöön
Sairaanhoitajapäivät Liity jäseneksi Asiointipalvelu
In English Haku

Ihmisen parhaaksi -tunnustus kolmelle huikealle koronatiimille

uutinen

Vuoden 2021 tunnustus myönnettiin korona-aikana ainutlaatuista työtä tehneille tiimeille. Tunnustus jaettiin Porin perusturvan infektiovastaanoton, Päijät-Hämeen keskussairaalan päivystysosaston sekä HUS Jorvin sairaalan KEU 5:n kesken.

Elleivät nämä koronatiimit saa tunnustusta nyt, milloin sitten, pohti palkintoraati asiasta päättäessään.

Nämä tiimit ovat raadin mukaan osoittaneet uuden edessä joustavuutta, kekseliäisyyttä, ennakkoluulottomuutta ja ennen näkemätöntä yhteen hiileen puhaltamista. He ovat pistäneet itsensä likoon toimiessaan ihmisen parhaaksi. Palkintoraadissa ajatellaan myös, että palkittujen lisäksi tunnustus on samalla symbolinen kunnianosoitus kaikille koronatiimeille.

Ihmisen parhaaksi palkintoraatiin teki vaikutuksen näiden tiimien innostuneisuus työstään. Yhteen hiileen on puhallettu ja kollegoita on kannustettu. Lisäksi potilailta ja heidän läheisiltään on tullut hyvää palautetta.

Ihmisen parhaaksi -tunnustuksella halutaankin tänä vuonna tehdä näkyväksi koronatiimien työn merkitys. ”Olemme tehneet valtavasti töitä, jotta tässä on onnistuttu”, perustellaan yhdessä hakemuksista.

  • Ihmisen parhaaksi -tunnustus 2021 menee merkittävälle hoitotyöhön antautumiselle ja panostukselle. Tämän tunnustuksen myötä haluamme kiittää palkittujen lisäksi kaikkia koronatyöhön osallistuneita, sanoo Sairaanhoitajaliiton Nina Hahtela.

Ihmisen parhaaksi -tunnustuksen saajatahot palkittiin virtuaalisten Sairaanhoitajapäivien avajaisissa maanantaina 11.10.2021.

  • On hienoa saada Ihmisen parhaaksi -tunnustus, mutta vielä merkittävämpää on ollut hyvä palaute tärkeimmältä raadiltamme eli asiakkailta ja potilailta, sanoo Porin perusturvan infektiovastaanoton sairaanhoitaja Jutta Kontio.
  • Tunnustuksen saaminen muistuttaa meitä hyvin tehdystä työstä. Tämän avulla voimme järjestää jotain kivaa työyhteisöllemme. Se taas lisää jaksamistamme jatkossakin, iloitsee sairaanhoitaja Minka Lyytikäinen Jorvin sairaalan Keu 5 -osastolta.
  • Olemme erittäin kiitollisia ja ylpeitä tunnustuksesta. Tällainen huomionosoitus lisää yhteenkuuluvuuden tunnettamme entisestään. Tulee sellainen Hei, me tehtiin se -fiilis, iloitsee sairaanhoitaja Hanna Kelahaara Päijät-Hämeen keskussairaalan päivystysosastolta.

Ihmisen parhaaksi -tunnustus on rahallinen tunnustus väestön hyvinvoinnin edistämisestä. 5000 euron tunnustus myönnettiin jo 14. kerran. Palkinnon lahjoittavat Sairaanhoitajaliitto ja Messukeskus Helsinki.

Palkintoraatiin kuuluivat Sairaanhoitajalehden päätoimittaja Eva Agge, kansanedustaja Eva Biaudet, Sairaanhoitajaliiton puheenjohtaja Nina Hahtela, Sosiaali- ja terveysministeriön Yhteisöt ja toimintakyky -osaston johtaja Taru Koivisto ja Messukeskuksen tiedottaja Taira Sjöblom-Tallus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *