Tietoa lajista

Oberstdorfissa ratkotaan loput taitoluistelun maapaikat Pekingin talvi­olympialaisiin

18 syyskuun, 2021 Kaisa Viitanen STLL

Ensi viikolla taitoluisteluväki ympäri maailman seuraa tiiviisti, mitä tapahtuu saksalaisessa pikkukaupungissa Oberstdorfissa. Nebelhorn Trophyssa ratkeavat lopullisesti taitoluistelun maapaikat Pekingin talviolympialaisiin. Myös suomalaisfaneilla riittää jännitettävää.

Olympialaiset on valtava tapahtuma niin merkitykseltään, kestoltaan, lajeiltaan kuin myös urheilijamäärältään, vaikka etenkin viimeistä Kansainvälinen olympiakomitea pyrkii suitsimaan. Taitoluistelun kilpailijoiden määrä olympialaisissa on nykyisin rajattu 144 paikkaan. Lisäksi isäntämaalla on mahdollisuus saada edustus niihin taitoluistelun lajeihin, joissa se ei muuten ole lunastanut maapaikkaa.

Pekingin olympialaisiin pääsee 30 naista ja miestä yksinluistelusta, 23 jäätanssiparia ja 19 pariluistelun paria. 10 maata pääsee mukaan joukkuekilpailuun. Valinta tehdään kaksivaiheisesti.

Paikoista valtaosa, 117, jaettiin jo viime kevään MM-kilpailujen tulosten perusteella. Nebelhorn Trophyssa ratkotaan, mitkä maat saavat loput yksin-, pariluistelun sekä jäätanssin olympiapaikoista. Kansalliset olympiakomiteat nimeävät myöhemmin kilpailuihin lähetettävät urheilijat. Joukkuekilpailuun pääsevät maat vahvistuvat joulukuussa.

Kansainvälinen luisteluliitto ISU muutti omia olympiapaikkojen jakamisen sääntöjään ennen Pekingiä. Osa MM-kisoissa jaetuista maapaikoista myönnettiin ehdollisina, ne on pystyttävä varmistamaan tällä viikolla Oberstdorfissa. Uusi sääntö koskee maita, jotka pelkästään MM-kisojen pistelaskennan perusteella olisivat saamassa jossakin lajissa kaksi tai kolme maapaikkaa mutta joiden kaikki luistelijat eivät MM-kisoissa yltäneet vapaaohjelmaan asti.

Nebelhorn Trophyyn ovat siis lähettäneet edustajiaan maat, joilla ei ole jossain lajissa maapaikkaa ja myös maat, jotka haluavat varmistaa toisen tai kolmannen maapaikkansa. Lajifanien tulee olla tulosten seurannassa ja omassa kotikirjanpidossaan tarkkana, sillä samalla jäällä on myös kilpailijoita, joiden mailla on jo paikka/paikat valmiiksi. *

Miehet Nebelhornissa

MM-kisojen perusteella miesten yksinluistelun paikoista jaettiin tai varattiin 23, Nebelhorn Trophyssa on siis jaossa 7 paikkaa.

Nebelhorn Trophyn miesten kilpailuun on ilmoittautunut 32 luistelijaa kaikkiaan 28 eri maasta. Heistä 21 tavoittelee maalleen ainoaa olympiapaikkaa lajissa, ja viiden urheilijan työnä on koettaa varmistaa maalleen toinen tai kolmas paikka.

Suomalaiskatsomoissa tunnelma on kutkuttava, sillä valintakilpailussa on mukana maajoukkueemme nestori Valtter Virtanen. Hänen pitää sijoittua vähintään seitsemänneksi parhaaksi niiden kilpailijoiden joukossa, joiden mailla on yhä olympiapaikka haussa.

Tähän asti jaetut maapaikat miesten sarjassa:
3 paikkaa: Japani
2 paikkaa: USA*, Venäjä*, Italia
1 paikka: Kanada*, Ranska, Etelä-Korea*, Kiina, Georgia, Sveitsi, Viro, Valko-Venäjä, Latvia, Tšekki, Meksiko, Ukraina, Ruotsi, Israel
*Maat voivat hakea toista tai kolmatta maapaikkaa Nebelhorn Trophyssa

Naiset Nebelhornissa

Suomen edustaja Nebelhorn Trophyn naisten kilpailussa on Oona Ounasvuori. Kotikatsomossa voidaan seurata Oonan luistelua yksinomaan nauttien, sillä Suomella on jo Pekingin olympialaisiin naispaikka, kiitos Jenni Saarisen viime kevään MM-kisasuorituksen.

Naisten kilpailuun jaettiin 24 olympiapaikkaa jo MM-kisoissa, Oberstdorfissa siis kilpaillaan lopuista kuudesta paikasta.

Nebelhorn Trophyn naisten kilpailu on valtavan kokoinen, sillä mukana on 38 naista yhtä monesta maasta. Vain neljä heistä voi kilpailla ilman kuristavaa painetta olympiapaikan lunastamisesta.

Tähän asti jaetut maapaikat naisten sarjassa:
3 paikkaa: Japani, Venäjä
2 paikkaa: Yhdysvallat*, Etelä-Korea
1 paikka: Belgia*, Itävalta*, Kanada, Azerbaidzan, Viro, Ruotsi, Hollanti, Bulgaria, Saksa, Georgia, Kiina, Tšhekki, Iso-Britannia, Suomi
*maat voivat hakea toista tai kolmatta maapaikkaa Nebelhorn Trophyssa

Jäätanssi Nebelhornissa

Miesten kilpailun ohella suomalaisten lajifanien sykkeet ovat korkealla Nebelhornin jäätanssikilpailussa, kun Juulia Turkkila ja Matthias Versluis yrittävät saada lajissa Suomelle olympiapaikkaa.

Suomalaisparin kunto ja asenne ovat kovalla tasolla, se nähtiin jo viikko sitten Lombardia Trophyssa. Mutta kova on myös vastus Oberstrdorfissa.

Jäätanssin 23 paikasta peräti 19 jaettiin MM-kisojen tulosten perusteella, vapaina otettaviksi on siis vain 4 paikkaa. Nebelhorn Trophyssa kilpailee 21 paria edustaen 18 eri maata. Ainoastaan Saksan neljä paria luistelevat ilman olympiapaikkapaineita.

Tähän asti jaetut maapaikat jäätanssissa:
3 paikkaa: Venäjä, Yhdysvallat, Kanada
1 paikka: Italia*, Iso-Britannia*, Espanja, Puola, Kiina, Liettua, Ranska, Saksa, Japani, Ukraina
*maat voivat hakea toista tai kolmatta maapaikkaa Nebelhorn Trophyssa

Pariluistelu Nebelhornissa

Suomi ei hae maapaikkaa pariluistelun olympiakilpailuun, koska sillä ei ole ennen tätä syksyä ollut yhtään lajin kansainvälisen tason edustajaa.

Tukholman keväisissä MM-kilpailuissa ratkesi jo 16 pariluistelun maapaikkaa, Nebelhorn Trophy ratkaisee loput 3. Näistä Oberstdorfissa käy kilpaa 12 eri maiden paria. Lisäksi kilpailuun osallistuu kolme paria maista, joilla on jo olympiaedustus.

Tähän asti jaetut maapaikat pariluistelussa:
3 paikkaa: Venäjä,
2 paikkaa: Kiina*, Kanada, Yhdysvallat, Italia
1 paikkaa: Japani*, Itävalta, Saksa, Unkari, Tšhekki
*maat voivat hakea toista tai kolmatta maapaikkaa Nebelhorn Trophyssa

Vaikka Nebelhorn Trophy ratkaisee paljon, eri maiden urheilijoille ja lajifaneille jää jännitettävää myös myöhemmäksi syksyyn. Mailla on nimittäin oikeus ja velvollisuus ilmoittaa hyvissä ajoin ennen olympialaisia, käyttävätkö ne kaikki saamansa maapaikat. Vapautuneille paikoille pääsevät maat, jotka ovat Nebelhornissa jääneet varapaikoille.

*Knoppitietona kilpailua seuraaville, että ne urheilijat, joiden nimen yhteydessä tulosluettelossa on N kirjain, ovat jo lunastaneet maapaikan.


Lisää tietoa taitoluistelun olympiavalinnoista:

ISU Communication No. 2388 ja Qualification system for XXIV Olympic Winter Games, Beijing 2022

Nebelhorn Trophy 2021

Torstai 23.9.2021

10.00 miesten lyhytohjelma

15.00 parien lyhytohjelma

18.00 naisten lyhytohjelma

Perjantai 24.9.2021

11.30 jäätanssin rytmitanssi

15.15 miesten vapaaohjelma

21.00 parien vapaaohjelma

Lauantai 25.9.2021

10.45 naisten vapaaohjelma

17.30 jäätanssin vapaatanssi

Alkamisajat ovat Suomen aikaa.