Keskikastista korkeimmalle huipulle – Jamar Wilson ja Kataja hiovat puolustuspeliään tulevalla kaudella

29.9.2021 17:15 Kataja Basket on pitänyt tasoaan yllä vuosien vieriessä, mutta mitaleille asti ei neljään viime kauteen ole ollut asiaa. Nyt Susijengi-veteraani Jamar Wilson yrittää joukkueineen löytää pelin viimeisen puuttuvan palasen.

Jamar Wilsonille tuleva kausi on kolmas Kataja Basketissa. Kuva: Ville Vuorinen

Joensuulainen Kataja Basket taisteli viime keväänä mukaan playoffeihin brutaalisti sanottuna haudan takaa, mutta tie katkesi ensimmäisellä kierroksella. Nyt joukkue valmistautuu tekemään matkan pidemmälle, ja vaikka kokoonpanossa on näkynyt vaihtelua, hyökkäysten tahtipuikkoa heiluttaa yhä vanha tuttu Susijengi-konkari Jamar Wilson.

– Olen superinnoissani sen osalta, miltä kemia ja pelaajien yhteensopivuus vaikuttavat. Toisaalta olemme valitettavasti taas menettäneet tärkeitä pelaajia loukkaantumisille, ja se hidastaa yhteistä kehitystämme. Ainahan yhden puuttuminen antaa toiselle mahdollisuuden nousta ratkaisijaksi, mutta ilman kolmea tärkeää pelaajaa menetämme kokonaisena joukkueena väistämättä harjoitteluvaiheen tuomaa arvoa, Wilson sanoo.

Kataja joutuu näillä näkymin aloittamaan kautensa ainakin ilman Joona Tuomalaa, Mikael Laihosta ja huippukiinnitys Christopher McKingihtia. Viimeisenä mainittua Wilson kehuu kokeneeksi johtajaksi, ja onhan McKnight toisaalta todistanutkin osaamistaan voittaessaan Kauhajoen riveissä Korisliiga-mestaruuden keväällä 2019.

Kuten yleisesti tiedetään, askel keskitason joukkueesta huipputason joukkueeksi ei ole helppo. Kilpailu on kivaa, ja kaikkien palasten pitää loksahtaa paikalleen, jotta joukkue voi vakavissaan kilpailla mestaruudesta.

Päävalmentajan paikalla jatkaa yhä Petri Virtanen, joka rakentaa parhaillaan kuumeisesti kuvioita, joilla tämä askel saadaan otettua. Pelinjohtaja Wilson näkee, että joukkueen kehityskohteet on tarkasti huomioitu ja niitä on harjoittelukauden aikana myös kehitetty.

–  Meillä on pitkä ja liikkuva joukkue, joten yritämme päästä juoksemaan kenttää. Eikä meillä viime vuonnakaan varsinaisesti ollut mitään ongelmia hyökkäyspäässä. Vajeemme ovat olleet enemmän puolustuspäässä ja levypallopelaamisessa. Keskitymme siksi pohtimaan enemmän niitä alueita, Wilson kertoo.

Kun keskustelu kääntyy joukkueen nuoriin nouseviin pelaajiin, Wilson toteaa heti, että yleisön kannattaa seurata tarkasti hänen vaihtomiestään pelinjohtajan tontilla eli Valtteri Mervolaa.

– Hän työskentelee ahkerasti, ja hänellä on todella haastava rooli. Pelinjohtajan paikalla pelaaminen nuorella iällä on vaikeaa, koska hänen täytyy pitää huoli, että muu joukkue uskoo häneen ja hän pystyy toimimaan äänekkäästi ja itsevarmasti. Hän on tehnyt toistaiseksi erinomaista työtä, vaikka onkin vasta 19-vuotias pelinjohtaja ammattilaisjoukkueessa.

Wilson itse sen sijaan on jo veteraanipelaaja. Kehitysaskeleita nähdään toki pelitaktiikassa ja kokoonpanon nuoriso-osastolla, mutta voiko uransa jälkipuolella oleva mentori kehittyä yhä itsekin?

– Minähän opin uusia asioita joka päivä. En ole kovin tilasto-orientoitunut pelin analysoija, mutta olen parilla viime kaudella heittänyt paljon enemmän kolmosia kuin koskaan ennen. En ole vieläkään ensisijaisesti heittäjä, mutta se osoittaa, että tämän pelin rikkaus on siinä, että vaikka olisit kuinka vanha, voit aina kehittää omaa pelaamistasi.

Kataja Basket 2021-22 pähkinänkuoressa

Korisliiga käynnistyy perjantaina 1.10., kun avausottelussa Korihait kohtaa Kauhajoen. Lauantaina on ohjelmassa viiden ottelun kierros. Kaikki Korisliigan ottelut ovat katsottavissa maksullisen Ruutu+-palvelun kautta. 

Henkilöt

 
3.4.2024 13:45 Korisliiga

Jatkosarjat triplatuplaan lopettanut Korihaiden Jalen Jackson maaliskuun kuukauden pelaaja

Kotiedun ja kolmannen sijan napanneen Korihaiden monipuolinen Jalen Jackson on valittu Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 13:34 Erotuomarit

Korisliigan pudotuspelivaiheen erotuomarit on valittu

Korisliigakausi huipentuu perjantaina alkaviin pudotuspeleihin, jotka ovat kauden kohokohta myös erotuomareille. Tänä vuonna pudotuspelikierrokset hoidetaan yhteensä 17 erotuomarin voimin.

30.3.2024 19:24 Korisliiga

Korisliigan playoff-parit ratkottu – Hannes Pöllä palasi pelikentille, Lauri Kallio rikkoi piste-ennätyksensä

Korisliigan jatkosarjat pelattiin loppuun, ja viimeisetkin otteluparit puolivälieriin vahvistuivat.

30.3.2024 07:55 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat huipentuvat TV:ssä – Korihaiden ja Kauhajoen ottelu suorana Jimillä

Korisliigan lauantaisessa päätöskierroksessa suurin mielenkiinto osuu taisteluun puolivälierien kotiedusta, jossa kahdesta paikasta taistelevat Korihait, Kataja Basket, Kauhajoki ja Salon Vilpas.

27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

Näytä lisää vastaavia