Tältä sivulta löydät linkit ajankohtaisiin kyselyihin, jotka koskevat Kouvolan kaupungin palveluita. Paras asiantuntija voit olla juuri sinä, joten osallistu ja vaikuta!

Kaupungin eri palveluissa tehdään paljon suunnittelu- ja kehittämistyötä, johon toivotaan mielipiteitä tai tarvitaan ruohonjuuritason kokemustietoa. Paras asiantuntija voit olla juuri sinä, joka asut, toimit yrittäjänä tai matkailet Kouvolassa, omistat täällä maata tai kiinteistön, ulkoilet kaupungin viher- ja ulkoilualueilla, liikut erilaisilla välineillä reittejä ja väyliä pitkin tai käytät kaupungin lukuisia palveluita kirjastosta kouluun ja leikkipaikasta teatteriin.

Kyselylinkkien lisäksi sivulla pyritään näyttämään myös yhteenvetoja menneistä kyselyistä.

Avoinna olevat kyselyt:

Kouvolan Valovoimainen Vapaaehtoinen -palkinto 2024 haettavana

Kouvolan kaupunki pyytää ehdotuksia Kouvolan Valovoimainen Vapaaehtoinen -palkinnon saajaksi.
Palkinto voidaan myöntää yhdelle tai useammalle henkilölle tai ryhmälle, yhteisölle tai yhdistyksille tai muulle taholle, joka on tehnyt Kouvolassa merkittävän vapaaehtoisteon tai -tekoja tai luonut kaupungille myönteistä julkisuuskuvaa vapaaehtoistoiminnallaan. Tunnustus jaetaan vuosittain vaihtuvan asiantuntijaraadin toimesta. Palkitseminen tapahtuu Kouvola-päivän yhteydessä su 5.5.2024.

Täytä sähköinen lomake 25.4.2024 mennessä (Webropol). Kysely löytyy paperisena kirjastoista.

Kouvolan Digitukitunnustus -palkinto 2024 haettavana

Nyt sinulla on hyvä mahdollisuus kiittää hyvää digituen tarjoajaa ilmoittamalla toimija mukaan palkintokisaan. Kouvolan Digitukitunnustus -palkinto jaetaan yksittäiselle henkilölle, yhdistykselle, organisaatiolle, hankkeelle tai teolle. Tunnustus jaetaan vuosittain vaihtuvan asiantuntijaraadin toimesta. Tänä vuonna palkitseminen tapahtuu Kouvola-päivän yhteydessä su 5.5.2024.
 
Tunnustuksen saaja on toiminnallaan kehittänyt digituen tai digiosaamisen sisältöjä asiakaslähtöisesti ja oivaltavasti siten, että tunnustuksen saajan ansiosta digitukea tarvitsevien ihmisten on helpompi toimia ja osallistua digitaaliseen yhteiskuntaan. Digituen tarjoaminen on parhaimmillaan asiakkaalle:

  • digiopettelun sallivan toimintaympäristön tarjoaminen
  • positiivisien kokemuksien tarjoaminen ja omaan oppimiskyvyn ja osaamisen herättely
  • palveluiden ja laitteiden ihmislähtöisyyden avaaminen
  • avun tarjoaminen nopeasti ja ymmärtäväisesti

Täytä sähköinen lomake (Webropol) 22.4.2024 mennessä. Kysely löytyy myös paperisena kirjastoista.

Vuoden Vanhusteko -palkinto 2024 haettavana

Kouvolan vanhusneuvosto etsii ehdokkaita Vuoden Vanhusteko 2024 -palkinnon saajaksi. Palkinto on kunniamaininta ja se myönnetään hyvälle vanhustyön teolle tai/ja tekijälle. Voittaja julkistetaan Kouvola päivänä 5.5.2024 Kuusankoskella klo 12 alkavassa juhlassa. 

Haku päättyy 22.4.2024 klo 12. Kyselyyn voi osallistua täyttämällä sähköinen lomake (Webropol) tai hakemuksen voi postittaa osoitteella Kouvolan vanhusneuvosto, PL 85, 45101 Kouvola. Kirjastoista löytyy paperisia lomakkeita.

Vuoden Vammaisteko -palkinto 2024 haettavana

Kouvolan vammaisneuvosto etsii ehdokkaita Vuoden Vammaisteko 2024 -palkinnon saajaksi. Palkinto on kunniamaininta ja se myönnetään hyvälle vammaistyön teolle tai/ja tekijälle. Nimeä henkilö, yhdistys, hanke, tapahtuma tai joku muu erityisihmiset huomioiva teko tai taho. Voittaja julkistetaan Kouvola päivänä 5.5.2024 Kuusankoskella klo 12 alkavassa juhlassa. 

Haku päättyy 22.4.2024 klo 12. Kyselyyn voi osallistua täyttämällä sähköinen lomake (Webropol) tai hakemuksen voi postittaa osoitteella Kouvolan vammaisneuvosto, PL 85, 45101 Kouvola. Kirjastoista löytyy  paperisia lomakkeita.

Esteettömyyskysely

Kartoitamme kaupungin palveluiden esteettömyyttä ja saavutettavuutta (mm. kirjastot, koulut, varhaiskasvatus, liikuntapaikat).
Kokemuksesi on tärkeä! Vastaa kyselyyn kaupungin verkkosivuilla (Webropol) tai paperilomakkeella kirjastoissa.

Kaupunki kysyy kuntalaisten mielipidettä tulevaisuuden TE-palveluista

TE-palvelut (työ- ja elinkeinopalvelut) siirtyvät 1.1.2025 Kouvolan kaupungin järjestämisvastuulle ja Kouvolan työllisyysalue aloittaa toimintansa. Palveluiden halutaan uudistuksen jälkeen vastaavan entistä paremmin juuri Kouvolan kaupungin, sen asukkaiden ja yritysten tarpeita. Muutoksen valmistelun tueksi kuntalaisilta kysytään kevään aikana näkemyksiä siitä, millaisia työ- ja elinkeinopalveluita he haluaisivat tulevaisuudessa saada. Ensimmäisenä avautuu henkilöasiakkaisiin suunnattuihin TE-palveluihin liittyvä kysely, johon vastausaika on 30.4.2024 asti. Kyselyyn vastataan nimettömänä.

Vastaa henkilöasiakkaille suunnattuihin TE-palveluihin liittyvään Webropol-kyselyyn tästä linkistä.

Vastaa kyselyyn suuren mittakaavan aurinkovoimaloiden sijoittumisista Kouvolassa

Kouvolan kaupungin kaavoituksessa laaditaan ohjeistusta suuren mittakaavan aurinkovoimaloiden sijoittumisista Kouvolassa hyvien suunnittelukäytäntöjen pohjaksi. Kyselyn avulla kaupunki toivoo kuntalaisilta ja vapaa-ajan asukkailta näkökulmia asiasta. Kysely on avoinna 25.3.-8.4.2024.

Vastaa avoimeen aurinkovoimakyselyyn tästä linkistä

Kyselytulokset:

Kouvolan kulttuuripalveluiden asiakaskyselyyn

Kouvolan kulttuuripalvelut kartoitti asiakkaiden tarpeita, toiveita ja odotuksia kaupungin kulttuuritoiminnasta. Kuntalaiskyselyn vastaukset antavat arvokasta tietoa Kouvolan kulttuuripalveluiden kehittämiseen. Kouvolassa hyväksyttiin viime keväänä työlle suuntaviivoja antava Kouvolan kaupungin kulttuuriohjelma 2023-2032.

Kysely oli avoinna 14.2.-31.3.2024. Yhteenveto tuloksista julkaistaan myöhemmin. Vapaaliput elokuussa järjestettäville Wiipurintien markkinoille 3.8.2024 ja InkJazz-konserttiin 23.8.2024 voittaneille ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti.

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyyskysely

Miten onnistuimme Koutsi-joukkoliikenteen järjestämisessä vuonna 2023? Tyytyväisyyttä mittaava kysely järjestetään vuosittainen ja sen tuloksia käytetään joukkoliikenteen kehittämiseen. Vuoden 2023 kysely oli avoinna 31.12.2023 asti. Yhteenveto tuloksista: Joukkoliikenteen asiakaskyselyn 2020 tulokset (kouvola.fi)

Kysely Korian virkistysalueista ja -reiteistä-Korian aktiivipuisto

Liittyen Kouvolan Aktiivipuistojen kehittämiseen, toteutettiin keväällä 2023 karttakysely asukkaille koskien Korian virkistysalueita ja -reittejä. Kyselyyn vastasi 68 asukasta, joiden vastaukset on koottu oheiseen raporttiin Korian aktiivipuiston kyselyraportti (pdf 28 Mt)

Kysely Elimäen virkistysalueista ja -reiteistä-Elimäen aktiivipuisto

Liittyen Kouvolan Aktiivipuistojen kehittämiseen, toteutettiin keväällä 2023 karttakysely asukkaille koskien Elimäen virkistysalueita ja -reittejä. Kyselyyn vastasi 49 asukasta, joiden vastaukset on koottu oheiseen raporttiin (pdf 11 Mt)

Kysely Jaalan virkistysalueista ja -reiteistä-Jaalan aktiivipuisto

Liittyen Kouvolan Aktiivipuistojen kehittämiseen, toteutettiin keväällä 2023 karttakysely asukkaille koskien Jaalan virkistysalueita ja -reittejä. Kyselyyn vastasi 39 asukasta, joiden vastaukset on koottu oheiseen raporttiin Jaalan alueen aktiivipuiston kyselyraportti (pdf 5Mt)

Kysely Kouvolan virkistysreiteistä

Kouvolassa on satoja kilometrejä erilaisia liikuntaan houkuttelevia reittejä; kuntoratoja, luontopolkuja, latuja, kevyen liikenteen raitteja, vesireittejä ja muita ulkoilureittejä. Tällä kyselyllä halutaan selvittää reittien käyttäjien näkemyksiä reitistöstä. Vastaavatko reitit juuri sinun tarpeitasi? Mikä sinulle on reiteillä tärkeää, entä löytyykö niistä kehitettävää? Vastauksia käytetään virkistysreitistön kehittämistyössä. Kysely oli avoinna 8.9.2023 asti.

Vaikuta Oravalan, Siikavan ja Kimolan tulevaisuuteen!

Kouvolan kaupungin kaavoitus selvitti maankäytön ohjauksen tarvetta Pyhäjärven pohjoisosan ja Iso-Ruhmaan rantayleiskaavan läheisyydessä olevissa kylissä: Kimolassa, Oravalassa ja Siikavalla. Kyselyt olivat avoinna 21.6.-21.7.2023.

Kyselyiden tuloksista laadittu raportti on ladattavissa kaavahankkeen sivuilta, osoitteessa www.kouvola.fi/pyhajarviryk.

Vastauksia hyödynnetään kaupunkisuunnittelussa – asukkaiden ja maanomistajien osallistaminen, tavoitteet, resurssit, ylipäätään onko rakentamisen ohjaukselle ja suunnittelulle tarvetta. Tavoitteena on selvittää tarve täydennysrakentamiselle maanomistajien ja asukkaiden näkökulmasta.

Kouvolalainen aikuinen – miten sinä liikut?

Kerro liikunta- ja terveystottumuksistasi sekä näkemyksistä ja kehittämistoiveista Kouvolan kaupungin liikuntapalveluihin liittyen. Kysely on sulkeutunut 26.3.2023.

Vastattavana oli sekä asukkaille suunnattu kysely että Kouvolan kaupungin henkilöstölle suunnattu kysely. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan JOPO -polkupyörä. Yhteenveto tuloksista päivitetään tälle sivulle kevään 2023 aikana.

Lisätietoja kyselystä: Teemu Mäkipaakkanen, liikuntapäällikkö, Kouvolan kaupunki


Kysely Käyrälammen ulkoilureitin käyttäjille

Mitkä tekijät innostavat lähtemään ulkoilemaan Käyrälammelle? Onko sinulla lempipaikkaa reitin varrella? Millaisista asioista toivoisit saavasi lisää tietoa? Kaikki tarinat, muistot sekä paikallishistoriaan liittyvät tiedot ovat tervetulleita.

Kyselyn avulla kartoitimme Käyrälammen ulkoilureitin käyttöä sekä toiveita liittyen reitin varrella esiteltäviin teemoihin. Koe Käyrälampi – lähiluonnon vetovoimaa -hankkeessa kerätään ulkoilureitin kehittämiseen sekä vapaa-ajan ja luontomatkailun elävöittämiseen liittyviä tarinoita ja mielipiteitä. Kyselyn laatimiseen ovat osallistuneet Edukon luonto-ohjaajaopiskelijat. Käyrälammen ulkoilureitin käyttäjäkyselyn vastausten yhteenveto (pdf, 85,8 kt)

Koe käyrälampi – lähiluonnon vetovoimaa on Kymenlaakson liiton rahoittama hanke.

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyyskysely

Miten onnistuimme joukkoliikenteen järjestämisessä vuonna 2022? Vuosittaisessa kyselyssä mitataan asiakkaiden tyytyväisyyttä Kouvolan joukkoliikenteeseen ja sen tuloksia käytetään toiminnan kehittämiseen. Kysely oli avoinna 15.1.2023 asti. Joukkoliikenteen asiakaskyselyn 2022 tulokset (kouvola.fi)

Miten sinä voit? Vuoden 2022 hyvinvointikysely

Kaiken ikäisille asukkaille avoin vuosittainen hyvinvointikysely oli auki 28.11.-11.12.2022. Vuoden 2022 teema oli turvallisuus. Yhteenveto tuloksista on luettavissa verkkosivulla Hyvinvointikysely – Kouvolan kaupunki.

Digikysely Kouvolan ikäihmisille

Kysely oli avoinna yli 65-vuotiaille kouvolalaisille. Kyselytulosten avulla kehitetään ikäihmisten digitukea. Sähköinen ja paperinen digikysely toteutui marraskuussa 2022 ja tulokset olivat odotetunlaiset. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 152 henkilöä. Vastaajista suurin osa oli 65–74-vuotiaita (55%). Kyselyn perusteella ikääntyneillä oli käytössä älypuhelimia, tabletteja ja kannettavia tietokoneita kaikkein eniten. Näiden käyttöön kaivattiin myös eniten tukea ja opastusta. Tämä ilmenee myös DVV:n (digi- ja väestötietoviraston) tutkimuksissa, joissa ikäihmisillä on eniten haasteita digilaitteiden käytön kanssa. Digituki | Digitukijan tarvitsema osaaminen | Digi- ja väestötietovirasto (dvv.fi)

Vanhusneuvosto linjasi digikyselyn osalta kokouksessaan 24.1.2023 puheenjohtaja Markku Mikkolan ohella, että on tärkeää järjestää vastakin kyselyitä, jotta digituen tarpeesta ja digipalveluiden toimivuudesta saadaan riittävän hyvä tilannekuva. Neuvosto ehdottaakin, että sähköisten palveluiden kehittäjät edistävät palveluidensa sujuvuutta mukaan lukien selkokielisyys. Toiveena on, että palveluiden tuottajat kustantaisivat ilmaisen digituen pisteen yhteisrahoituksella. Palvelujen toimijoina tarkoitetaan pankkeja, vakuutuslaitoksia, sähköyhtiöitä, viranomaistoimijoita ja hyvinvointialuetta. Digituen halutaan pysyvän maksuttomana.

Lisätietoja: Katariina Terävä, projektipäällikkö Digitaidoilla osalliseksi -hanke 
puh. 020 615 7044, 040 847 7940, katariina.terava(at)kouvola.fi

Kouvolan digineuvontapalveluista lisätietoa kouvola.fi -digitukisivuilta tai hakusanalla digituki.

Päivitetty 19.4.2024

Sivun alkuun