Siirry suoraan sisältöön Siirry alapalkkiin

Suomi ja Tansania yhdistivät voimansa naisten puolesta – Teemana teknologia

Hymyileviä naisia ja järjestöjen logoja.
Verkkotapahtumaan osallistui suomalaisia ja tansanialaisia järjestöjä ja asiantuntijoita. Kuva: UNFPA

Väkivalta naisia kohtaan on ongelma sekä Suomessa että Tansaniassa. Suomen Lähetysseura kutsui naistenpäiväksi 8.3.2021 koolle järjestöjä ja asiantuntijoita, jotka tekevät töitä lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi tai sen seurauksien hoitamiseksi. Verkkoseminaarissa käytiin läpi, millaisia toimivia työtapoja kullakin on ollut ja miten teknologia voisi auttaa ratkaisemaan väkivaltaongelmaa.

Seminaarin puhujat edustivat monipuolisia lähestymistapoja väkivallan vastaiseen työhön. Toiminnastaan kertoivat esimerkiksi suomalainen lähisuhdeväkivaltaa kokevien keskustelutukeen erikoistunut Hyvinpitely, Tansanian kansallista lasten kriisipuhelinta ylläpitävä C-Sema, suomalainen matalan kynnyksen tuen chatbot-palvelua rakentava We Encourage ja tansanialaisia naisyrittäjiä tukeva SheFound.

Katja Kytölä, yksi Hyvinpitelyn asiantuntijoista, oli vaikuttunut C-Seman kriisipuhelinesityksestä.

− Hienoa, että Tansaniassa on lasten puhelinlinja ja poliisin perustamia deskejä niinkin paljon, Kytölä sanoo seminaarin jälkeen.

Tansaniassa on yhteensä 420 poliisin toimipistettä, joissa käsitellään erityisesti naisten ja lasten kohtaamaa väkivaltaa. Osa näissä toimipisteissä työskentelevistä poliiseista on saanut psykososiaalisen tuen antamiseen koulutusta Iringan yliopistossa, koulutusohjelmassa, jota Lähetysseura on rahoittanut.

Ideoiden jakaminen innosti

Maan luterilaisen kirkon ohjelmajohtajana työskentelevä Patricia Mwaikenda kertoo, että vaikka kirkko on mukana väkivallan vastaisessa työssä, hän ei ennen tapahtumaa tiennyt mitään koneoppimista hyödyntävistä chat-palveluista. Hän innostui myös kuultuaan, että väkivaltaan puuttumiseksi on pidetty asianosaisten, eri uskontokuntien ja palveluntarjoajien välisiä neuvonpitoja.

− Oli hienoa kuulla, että myös syrjäseuduilla asuvat naiset on otettu mukaan monen järjestön työssä, Mwaikenda sanoo.

Tapahtumaa järjesti Lähetysseuran kanssa Suomen kehitysyhteistyötoimijoiden kattojärjestö Fingon Powerbank-ohjelma, joka edistää innovaatioiden ja teknologian käyttöä kehitysyhteistyössä. Fingo Powerbankin innovaatio- ja kehitysasiantuntija Emma Nkonoki juonsi seminaarin.

Puheenvuoron pitivät myös YK:n seksuaali- ja lisääntymisterveyttä edistävän UNFPA:n Tansanian maajohtaja Jacqueline Mahon. Alkutervehdyksen sanoi Suomen Lähetysseuran Itäisen ja eteläisen Afrikan aluejohtaja Teressa Juhaninmäki, ja loppukiitokset lausui Suomen Tansanian-suurlähettiläs Riitta Swan.

Alustusten lisäksi jokainen osallistuja pääsi jakamaan onnistumisiaan ja yhteistyöideoitaan digitaalisten muistilappujen avulla. Keskusteluosiossa kävi ilmi, että moni järjestö voisi hyötyä toisistaan.

Keskustelua vetivät London School of Hygiene and Tropical Medicinen väkivaltaan erikoistunut tutkija Lottie Howard-Merrill ja suomalainen Anna Juusela We Encourage -yrityksestä.

Anna Juusela nautti tapahtuman tarjoamasta verkostoitumismahdollisuudesta.

−Löysin mahdollisia uusia yhteistyökumppaneita testaamaan kehitteillä olevaa palveluamme. Odotan innolla myös tulevia tapahtumia, Juusela sanoo.

Lisää yhteistyötä tulossa

Naistenpäivän verkkoseminaarin ideana oli paitsi tuoda asiantuntijoita yhteen, myös perustaa aiheesta kiinnostuneille verkosto, jossa kokemusten jakaminen jatkuu. Seuraava tapahtuma on jo sovittu: Huhtikuussa verkostolle järjestetään koulutus avoimen lähdekoodin karttojen hyödyntämisestä väkivallan vastaisessa työssä.

Verkkoseminaarin koollekutsuja, Lähetysseurassa lasten oikeuksien asiantuntijana työskentelevä Anna Holmström, haluaisi nähdä yhteistyötä sekä Tansanian sisällä että Suomen ja Tansanian välillä entistä enemmän. Hän pitää Lähetysseuran etuna maaseudulle asti ulottuvia verkostoja ja yhteistyökumppaneita, jotka tukevat esimerkiksi entisiä seksityöläisiä ja tyttöjä, joilla on albinismi.

− Lähetysseura pääsee kaikista haavoittuvimpien naisten luo.

Yhteistyöverkosto kannatti käynnistää juuri nyt, koska Suomi valittiin viime vuonna yhdeksi puheenjohtajamaaksi YK:n viisivuotisen Generation Equality -kampanjan komiteaan, joka käsittelee teknologiaa ja tasa-arvoa.

– Nyt jos koskaan meidän kannattaa jakaa ajatuksia uusia teknologioita hyödyntävistä palveluista, Holmström sanoo.

Teksti: Virve Rissanen